Henkilöt

x

Krister Ollila

Krister on kokenut western-ratsastaja ja hyvin yrittäjähenkinen sekä ahkera kaveri. Mies on viettänyt parikymmpisenä useita vuosia Amerikassa kouluttautuen ja opiskellen eri rancheilla. Suomeen hän palasi 2005 ja työsenkenteli liekkijärveläisen tallin, Legentin, leivissä muutaman vuoden, kunnes siirtyi verkkokaupan puolelle yrittäjäksi. Kun Krister oli seurannut ratsastuskoulutouhua asuessaan vaimonsa kanssa Seppeleessä, alkoi hän pyörittää pientä vaellustoimintaa Seppeleen pihaton yhteydessä. Pian asiakasmäärät ja hevosmäärtä kasvoivat, jolloin LiekkiVaellus perustettiin omaksi yhtiökseen.

Krister on hieman pedantti, mutta lempeä ja maanläheinen persoona. Omaa melko kuivan huumorintajun, jonka sisäistämiseen voi muilta ihmisiltä mennä vuosiakin. Rakastaa urheilua, vaikkakin pieni burnoutin poikanen hieman pyöristi miestä kolmen kympin kieppeillä. Nyt cowboy on iskussa ja vetää tehokkaasti vaelluksia.


x

Maya Mesikämmen

Maya on iloinen ja hempeä, todellinen metsän tyttö. Hän työskentelee LiekkiVaelluksessa tallityöntekijänä ja suorittaa kaikki tehtävät hymyssä suih. Maya rakastaa rapsutella ja jutella hevosille ja suuri osa työpäivästä kuluukin näissä puuhissa. Luonnollinen ratsastus on Mayan sydäntä lähellä ja hän liikuttaakin hevosia usein kuolaimetomasti ja ilman satulaa. Maya myös nauttii ratsastusjousiammunnasta ja opettaa sitä satunnaisesti lajista kiinnostuneille.


x

Inkeri Johansen

Taskukokoinen Inksu on Liekkijärven ehdoton draamakuningatar, joka hoitaa itsensä jos jonkinlaisiin tilanteisiin ja ongelmiin tämän tästä - tosin tahtomattaan. Tallin käytävillä raikuu suurimman osan ajasta blondin, ponien ja esteratsastuksen nimeen vannovan tytön iloinen nauru, mutta vaihtoehtoisesti tuo saatetaan bongata päästelemässä ilmoille sellaista tekstiä sellaisella volyymilla, että poniäidit pyörtyvät kauhusta. Kuuntelijana Inkeri ei ehkä ole maailman paras, mutta tylsää, hiljaista tai huumorintajutonta seuraa ei hänestä saa tekemälläkään.


x

Susanne Lahti

Susanne Lahti, tutmmin Sussu on 22-vuotias (08.04.1995) punapää. Naisen punaiset ja pörröiset hiukset ylätävät olkapäihin saakka ja yleensä hieman vallattomat etuhiukset onkin näppärästi köytetty pään päälle. Sussu on heiveröinen hieman vajaa 160cm pitkä keijukainen, joka kuitenkin pärjää hyvin minkä vain kokoisen hevosen kanssa. Luonteeltaan Sussu ei ole mikään maailman puheliain ja hän viihtyy omissa oloissaan, mutta kunhan naiseen tutustuu, hänestä tulee esille paljon avoimempi ja puheliaampikin puoli.

Hevoset ovat olleet tärkeä osa Sussun elämää aina ja monia eri hoitohevosia ja vuokrahevosia on Sussulla ehtinyt olla. Seppeleessä hän aloitti ensimmäisen kerran vuonna 2014, jolloin hoitohevosena toimi hurmaava Rotta. Siitä hoidettava kuitenkin vaihtui Rokkiin, jonka jälkeen hoitotaival Seppeleessäkin päättyi. Hieman hiljaisemman hevosaikakauden jälkeen Sussu päätyi ostamaan itselleen Seppeleen kasvatin Kiiran.




Kaikki materiaali © AnneL2007-2013 / virtuaalikylä / virtuaalitalli / virtuaalihevonen